Jos et saa sivustoamme kunnolla toimimaan, lue täältä lisää.



ARKISTO 2012


<< Takaisin


5.9.2012:

Kauden päätös

Tierpin jälkimmäinen kilpailu jäi osaltamme väliin, emmekä saaneet tarvittavaa rahoitusta Santa Podin finaaleihin, joten kausi on osaltamme ohi.

Nyt seuraamme kotikatsomosta jännityksellä kuka vie tulevana viikonloppuna Euroopan mestaruuden. Sunnuntaina olemme tämän asian suhteen viisaampia.

Kaikki ryhmät kattavan Eurodragsterin kisaraportin/tulosseurannan FIA European Finalseista löydät täältä ja sieltä on tarjolla myös live feediä.


Pasi / TIL-Racing


5.8.2012:

Hyökkäyssivusto kiusanamme!

Saimme lauantaina 4.8.2012 palautetta, että web-sivuillamme lymyilee puolalainen virus. Tekemämme turvallisuustarkistus paljasti, että julkaisuohjelmassamme on tietoturva-aukko ja osa sivustollemme tulijoista oli ohjattu hyökkääjän omalle palvelimelle. Onneksi mitään virusta omalla palvelimellamme ei ole ollut. Julkaisuohjelmasta asennettiin välittömästi uudempi versio, mutta muutakin paikattavaa vielä jäi ennen kuin sivusto saatiin jälleen toimimaan.

Muun muassa osa hakukoneiden kautta tulleista kävijöistä oli ohjattu edelleen jollekin latvialaisen palveluntuottajan asiakkaan lukuisista hyökkäyssivustoista, esim. http://www1.windowsdelivereronline.pl/4f7si2703/al/1fedfba29dd0193d/pr2/0/ tai ohjelmointivirheen seurauksena harmittomalle googlen hakusivulle. Hyökkääjän oma sivusto yrittää houkutella virusuhkan varjolla asentamaan viruksen sisältävän ohjelman koneeseesi.

Käyttäjä yritetään säikäyttää asentamaan "puhdistusohjelma" väärennettyä Microsoft Security Essentialsin hälytystä käyttäen.
aiheeton virushälytys
Älä missään tapauksessa klikkaa "Clean computer"-nappulaa! Kerran sivulle jouduttuasi on sieltä vaikea päästä pois ja onkin helpointa käynnistää kone uudelleen, ellet saa suljettua selainta. Mitään "OK"-nappuloita ei ole syytä klikkailla.

Hyökkäys tapahtui 27.7.2012 klo 22:16 ja palvelimelle asennettua takaporttia alettiin käyttää 2 päivää myöhemmin. Saimme valitettavasti tiedon tästä vasta viikon kuluttua hyökkäyksen alkamisesta. Itse emme tätä havainneet, koska tulemme sivustolle kirjanmerkkejä ja/tai suoraa osoitetta käyttäen. Sinänsä hyökkääjällä oli ovela taktiikka houkutella ensikertalaiset omalle sivulleen ja jättää tutut kävijät rauhaan. Näin hyökkääjä sai pelattua enemmän aikaa omille toimilleen.

Olemme raportoineet löydöksestä eri tahoille saadaksemme hyökkääjän sivun suljettua. Omalta osaltamme asian seuraaminen jatkuu tehostetusti ja olemme hälytysvalmiudessa. Päivitämme uutisia jos asiassa tapahtuu muutoksia.

Mikäli huomaat sivustomme toimivan oudosti, niin lähetäthän meille siitä palautetta tämän sivun alareunan lomakkeella.


Pasi / TIL-Racing


20-22.7.2012:

Tiimihuoltoa/Motopark

Heinäkuu on Suomessa tapahtumia täynnä ja tällä kerralla tiimi löysi itsensä Virtasalmen Motoparkista yhteistyökumppanimme RADALLE.com-festareilta. Dragsteri jätettiin kotiin ja nyssen kyytiin pakattiin mukaan pari hupiautoa. Festarihumun lisäksi kävimme kiertämässä mutkarataa Corollalla ja kahdella MR2 Turbolla ja myös kiihdyttelemässä mörreillä. Välillä on hyvä viettää rentouttava viikonloppu ja ladata akkuja mieleisen harrastuksen ja hyvien ystävien parissa.

Perjantai
Tusinan verran tiimin jäseniä saapui iltaan mennessä paikalle grillailemaan ja chillailemaan. Erityisen hienoa oli saada Patu Kaplas mukaamme - onhan Motoparkin avajaisista kulunut jo 25 vuotta ja Patulla riitti paljon juttuja 25 vuoden takaa siltä ajalta kun hän Pasi Häkkisen kanssa laittoi hommaa alulle.

Lauantai
Autoihin saatiin katsastustarrat ja halukkaat pääsivät kiertämään rataa. Timolla oli Japanista tuotu oikealta ajettava MR2 Turbo ja minulla samanlainen Jenkkimallin vasemmalta ajettava. Rami kiersi rataa turboahdetulla Corollalla, jonka moottori harmittavasti poiki kangen katkettua. Kansipahvi oli pettänyt ja vesien mentyä öljyn sekaan loppui voitelu.

Timon MR2:n jarrut tuntuivat häipyvän, mutta etupalojen ja nesteiden vaihtamisen jälkeen auto viihtyi mutkaradalla hyvin. Auto on tasapainoinen ajettava ja kyydittävätkin tulivat hymyssä suin takaisin varikolle. Tämä auto on myytävänä, joten halukkaat voivat ottaa yhteyttä Timoon, puh 040 512 4195.

Minulle Virtasalmen mutkarata oli uusi kokemus ja muutaman totuttelukierroksen jälkeen aloin päästä juonesta kiinni. Rata on nopea ja siinä on mielenkiintoisia mutkia. Pääsuoran päähän sai kelattua yli 200 km/h nopeuden ja vaikkei tarkoituksena ollut kokeilla auton rajoja tuli kerran pyörähdettyä pääsuoran päässä ulos. Yksinkertaisesti ahnehdin kylmillä renkailla liikaa ja kun asfaltti vielä oli jarrutuskohdassa märkä, niin päädyin sinne nurmikolle. Täysin oma moka - olisi pitänyt ajaa vähän rauhallisemmin se ensimmäinen kierros, niin olisi tuokin vesilammikko löytynyt ajoissa.

Sunnuntai
Festariohjelmassa oli drag racingia ja driftingiä. Näistä vaihtoehdoista valitsimme "oman" lajimme eli kiihdytyksen. Tuolle myynnissä olevalle MR2 Turbolle Rami sai varttimailille heti ensiyrittämällä varsin hyvän ajan 13,7 s/163 km/h.

Kävimme myös katsomassa tuota toista "renkaiden savutuslajia", mikä sekin näytti varsin mielenkiintoiselta ja taitoa vaativalta. Päivän lopuksi purimme leirimme ja palasimme kotiin monta kokemusta rikkaampana. Sinunkin kannattaa joskus käydä katsomassa mistä RADALLE.com-tapahtumissa on kyse.


Pasi / TIL-Racing


6-8.7.2012:

Nitronationals 2012

Päätavoitteenamme tänä vuonna oli uusia toissavuotinen kotikisojen voitto, mutta jouduimme tyytymään sijaan 5-8.

Torstai
Ohjelmassa oli auton katsastaminen, mikä sujui tällä kerralla ongelmitta. Jo Tierpissä olimme sopineet, että kotikisojen yhteydessä safety safari tulee elävässä elämässä kokeilemaan kuinka Top Fuel auton ohjaamosta saadaan autettua kuljettaja ulos. Toivottavasti tarjoamastamme harjoittelumahdollisuudesta oli heille apua.

Perjantai
Aamun lämmityskäytössä rikkoutui suunnanvaihtaja ja sen korjaaminen tässä aikataulussa ei ollut tänään mahdollista. Ensimmäisessä aika-ajossa Timo ajoi ennätyslyhyen burnoutin pysähtyen jo ennen stage-linjaa. Auto lähti liikkeelle kuin lehmä makuulta, mutta silti aika oikeutti meidät lajittelun 3. sijalle.

Toinen lajittelulähtö jouduttin ajamaan samalla rikkinäisellä tekniikalla ja edelleen burnout oli lyhyt. Lähdössä Timo paransi kylmillä renkailla aikaansa Jari Halisen edelle, mutta Janne Ahonen ja Anita Mäkelä paransivat vielä enemmän. Järjestys oli siis ensimmäisen ajopäivän jälkeen Antti Horto, Anita, Janne ja Timo.

Timo pääsi vasta kierroksen jälkeen lähtemään matkaan tekemään tarvittavia varaosia. Työt varikolla jatkuivat Uffen johdolla: lauantaiksi vaihdettiin toinen moottori ja aamuyöstä saatiin suunnanvaihtajakin kuntoon uunituoreilla osilla.

Lauantai
Aamun kuljettajakokouksessa yksi pääteemoista oli varoitus rajusta ukonilmasta, joka todennäköisesti iskee iltapäivällä/illalla. Monet varmaan muistavatkin viime vuoden rajut ukkoskuurot, jotka muuttivat varikon uima-altaaksi.

Kutsuvieraat saapuivat aamupäivällä ja toivotimme heidät tervetulleiksi seuraamaan päivän kilpailua. Kolmas lajittelukierros alkoi aikataulun mukaisesti ja saatiin vietyä kunnialla läpi vaikka taivaalta jo muutama sadepisara tipahtelikin. Timon burnout sujui nyt normaalisti ja suunnanvaihtajakin toimi. Timo paransi aikaansa Jannen ohi, mutta Janne kuittasi takaisin, joten emme saaneet parannettua 4. sijaamme.

Neljännellä kierroksella lineupissa ollessamme pieni sadekuuro ajoi meidät takaisin varikkopilttuuseemme. Onneksi kuuro meni pian ohi ja lämmin asfaltti kuivui nopeasti. Lopulta päivän viimeinen lajittelukierros ei tuonut muutosta sijoitukseemme. Sunnuntain ensimmäisen kierroksen pudotuskisavastustajaksemme saamme sarjakakkosen Jari Halisen. Lajitteluiden neljän kärki oli siis Antti, Janne, Anita ja Timo.

Sunnuntai
Pudotuspäivä alkoi maamme-laululla klo 10. Auto lämmityskäytettiin ja säätöihin tehtiin pieniä muutoksia lajittelulähtöjen perusteella. Jo burnoutista huomasi, että auto ei ole aivan parhaimmillaan. Jarin kanssa käytiin tiukka kisa, jonka Jari voitti. Seuraavalle kierrokselle siis pääsivät Antti, Janne, Jari ja Risto. Suomalaisvoitto saatiin varmistettua ellei sade keskeyttäisi kilpailuja.

Semifinaaleissa Antti kukisti Jarin ja pienen sadekuuron jälkeen Janne Riston. Ennen finaalia alkanut sade lopetti sitten kilpailun kokonaan, eikä kilpailun voittajaa saatu selville.

Talven aikana uusimme auton polttoainelinjan, koska vanha linja oli liian ahdas. Myös polttoainepumppu huollettiin/päivitettiin. Niinpä vanhat säädöt jouduttiin heittämään romukoppaan ja aloittamaan alusta. Perussäädöt on nyt löydetty, mutta suurten muutosten tekeminen on aina riskialtista. Seosta pitäisi laihentaa, muttei liikaa. Meidän on vain hyväksyttävä se tosiasia, että oikean seossuhteen löytämiseen ja paluuseen sille tasolle missä olimme viime vuonna menee aikaa.

Kaikki ryhmät kattavan Eurodragsterin kisaraportin/tulosseurannan Alastarosta löydät täältä ja live feediä täältä.


Pasi / TIL-Racing


01.07.2012:

Nitronatikoita odotellessa

Tänä viikonloppuna oli sopivasti Alastarossa SM-osakilpailu ja lähdimme sinne testaamaan. Tarkoituksenamme oli ajaa pari lähtöä ja säätää auto kisavireeseen Nitronationalseja varten.

Lauantai satoi pois, mutta sunnuntaina pääsimme ajamaan tarvitsemamme kaksi lähtöä. Ensimmäinen oli 100 metrin rykäisy, jossa katsoimme, että tekemiemme muutosten jälkeen seokset ovat kohdallaan ja auto toimii. Toinen olikin katsojille harvinaista herkkua, sillä 1/4 mailin matkaa ei enää kilpailumatkana Top Fuelissa ajeta. Aika tyydytti tiimiämme ja sai monet suupielet nousemaan hymyyn. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikonloppua kohti.


Pasi / TIL-Racing


14-17.06.2012:

Kausi on käynnistynyt

Kevään kuluessa on kalustomme ollut näytteillä monessa tapahtumassa aina Kyrön markkinoilta Tampereen Hot Rod&Rock showhun. Jouduimme jättämään Santa Podin avauskilpailun väliin, mutta nyt olemme valmiina osallistumaan 2. osakilpailuun Ruotsin Tierpissä Euroopan moderneimmalla kiihdytysradalla.

Torstai
Matkaan lähdettiin keskiviikkona illalla ja lauttamatka Turusta Tukholmaan taittui vanhalla rutiinilla. Aamulla klo 9 olimme jo Tierpissä portilla hakemassa lippuja ja muita asiapapereita. Päivä jatkui leirin pystyttämisellä ja auton katsastamisella. Katsastuksen suhteen on vielä pieniä murheita, mutta toivottavasti saamme asiat järjestykseen. Muuten valmistautuminen on sujunut hyvin: autoa on käytetty parina viikonloppuna tallilla ja täällä on tehty vielä viimeisiä hienosäätöjä.

Tänään sää on ollut hyvä. Aamupäivällä tuli hyvin pieni sadekuuro, mutta muuten on aurinko paistanut poutapilviseltä taivaalta. Perjantaiksi on luvattu loistavaa keliä, mutta lauantaille ja sunnuntaille on sääkartoissa iltapäivän kohdalla rumia sadepilviä.

Perjantai
Aamulla saimme kylmän suihkun niskaamme: Autoamme ei hyväksytä mukaan kilpailuun, koska takasiiven SFI-katsastustarra on vanhentunut. Myöskään varasiipemme, joka ei ole ollut edes kiinni autossa edellisen SFI-katsastuksen jälkeen, ei kelvannut. Kyseessä on oma arviointivirheemme ja taktiikkamme epäonnistui pahasti.

Kolmeosaisen siiven pääelementti pitää katsastaa joka vuosi. Euroopassa ei ole instanssia, joka voisi hoitaa katsastuksen, vaan siipi pitää lähettää vuosittain Jenkkilään katsastettavaksi. Itse siiven koeponnistaminen ei ole mitään rakettitiedettä: Hieman yksinkertaistaen sitä kuormitetaan kahdesti noin 3,5 tonnin voimalla ja verrataan tuloksia keskenään. Lisäksi tarkistetaan, ettei siivessä ole säröjä. Tarkempi kuvaus löytyy täältä

Tapanani ei ole arvostella sääntöjä, mutta olisihan se hienoa, että Euroopan mestaruudesta voisi ajaa lähettämättä osia Jenkkilään katsastettavaksi. Vuodessa ajettavien lähtöjen määrä on NHRA:ssa noin viisinkertainen FIAn sarjaan verrattuna. Kannatan aikarajoista luopumista ja ehdotan vaihtoehtona hyväksynnän sitomista ajettujen kilpailujen määrään.

Kolmen viikon kuluttua on Alastaron Nitronationalsit ja siiven katsastamisen kanssa on nyt vähän kiire. Anita sai kuulemma kahdessa viikossa hoidettua asian ja siihen mekin pystymme. Kun siiven lähettää maanantaina matkaan, niin se on keskiviikkona perillä. Vaihtoehtoisena ratkaisuna olemme alkaneet etsimään uutta/katsastettua siipeä. Alastarossa siis tavataan, we'll be back :)

Lauantai
Sade sataa ropisee... Illalla pakataan nysse ja tulemme vuorokauden suunniteltua aikaisemmin sunnuntaina päivälaivalla takaisin Suomeen.

Kaikki ryhmät kattavan Eurodragsterin kisaraportin/tulosseurannan Tierpistä löydät täältä ja Speedgroupin sivuilla on tarjolla live feediä la-su $10 hinnalla.


Pasi / TIL-Racing


<< Takaisin


 
English (United Kingdom)Finnish (Suomi)

KISAKALENTERI

helmikuu 2018
M T K T P L S
29 30 31 1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 1 2 3 4
la maalis 17 @00:00 - 11:59
Tallipäivä
la huhti 07 @00:00 - 11:59
Tallipäivä
Copyright © TIL-Racing 2013 All rights reserved.