Jos et saa sivustoamme kunnolla toimimaan, lue täältä lisää.



ARKISTO 2005


<< Takaisin

03.09.2005 - 04.09.2005
Defa Finals SM Alastarolla. Lauantaina ensimmäisessä lajittelulähdössä n. 1000' kohdalla meni jälleen kolmospytyn kiertokanki poikki. Tämän jälkeen öljyt valuivat koneesta ladulle renkaiden alle ja mahdollisesti myös toinen takarengas meni rikki. Tämän jälkeen auto kääntyi poikittain ja vähän ylikin jolloin ilmeisesti aika tuli takarenkaiden ylittäessä maaliviivan. Maaliviivan jälkeen auto ajautui oikealle ja pyöri useita pysty ja vaakakierteitä päätyen lopulta rengaskasan yli penkan päälle noin 200 metriä maalista. Ensimmäinen kysymys Timolta tässä vaiheessa oli, että mikä oli loppunopeus ja 60':n aika. Kuski oli myös kieltänyt turvakaarien katkaisun. Tästä Timo vietiin lanssilla Turkuun TYKSiin tarkastuksiin. TYKSissä tehtiin magneettikuvaukset niskaan ja päähän sekä joukko muita kuvauksia ja tutkimuksia, mutta mitään ei löytynyt (ei todellakaan mitään). Illalla Timo siirrettiin vielä Valkeakosken sairaalaan, jossa hän vietti aikaa aina keskiviikkoon asti tarkkailussa ja testeissä, jolloin hänet kotiutettiin. Nyt (perjantai-ilta) Timo on hyvässä kunnossa ja hänestä ei oikeastaan huomaa ollenkaan, että olisi edes moisessa rytäkässä ollut, paitsi siitä että silmät ovat punaiset (tälläkään kertaa viinalla ei ole osuutta asiaan). Auto meni rytäkässä Timon sanojen mukaan rikki, joka tarkoittaa sitä, että uusi runko on jo suunnitteilla. Nykyisestä ei saa enää tehtyä ennätysauton runkoa. Alla Jonten ottamia kuvia Alastarolta.

Lähiaikoina sivuille tulee tietoa siitä miten sinä voit tukea TIL-racingin uuden auton rakentamista.

 


13.08.2005 - 14.08.2005
Radio City Nat's SM Virtasalmella Motoparkissa. Keli on ollut vaihteleva ja välillä on sadellut ja välillä paistanut. Lauantain ensimmäinen lajittelulähtö meni rauhallisesti pidon kanssa ihmetellessä. Toinen lähtö meni sitten huomattavasti paremmin ajan ollessa 6,782 s. ja loppunopeuden 322,15 km/h. Näin syntyi tiimin uusi ennätysaika. Tämä ei kuitenkaan kestänyt kauaa sillä jo kolmannessa lajittelulähdössä aika parani ollen 6,749 s. ja loppunopeuskin oli tiimin uusi ennätys 323,73 km/h. Tällä ajalla oltiin lajittelun ykkösiä.

Sunnuntaina aamun lämmityskäytössä moottori tuntui voimakkaalta, vaikka moottorista kuuluikin sivuääniä. Yhdeksi syyksi varmistui haljennut paininkuppi, joka ehdittiin hyvin vaihtaa ennen ensimmäistä lähtöä. Burniksessa meni jälleen kolmospytyn kanki poikki, mutta tällä kertaa ei onneksi lohkoon tullut uusia ikkunoita. Näin kisailut loppui siihen tältä erää.

 


16.07.2005 - 17.07.2005

Kotisivuille lisätty kaksi Motor Forum Extrassa esitettyä videopätkää. Pätkät on kuvattu Alastarossa 1.-3.7.2005. Kiitos Jorma Hongalle ja Kirsi Autiolle!


16.07.2005 - 17.07.2005
Rautia Summer Nationals Kalajoella. Sää oli sääfakiirien lupauksista huolimatta hyvä ja yleisöä ihan mukavasti paikalla. Kalajoella ajettiin lentokentällä ja matkana oli 1/8 maili. Lauantain ensimmäinen lähtö onnistui kohtalaisen mukavasti ajan ollessa 4,711 s. ja loppunopeuden 245,20 km/h. Toinen lajittelulähtö jäi ajamatta lievän sähkövian vuoksi, mutta kolmas ajettiin ajan ollessa 4,834 s. Loppunopeus oli tällöin 242,77 km/h. Neljännen lähdön aika oli 4,659 s. ja loppunopeus 243,75 km/h. Kaikki tuntui pelaavan kohtuullisen hyvin. Viidennessä lähdössä neljäs vaihde ei mennyt silmään ja aika oli 4,662 s. loppunopeuden ollessa 223,38 km/h. 60':n aika oli kuitenkin kohtuullinen 1,102 s.

Myös sunnuntaina keli oli melkein koko kisan ajan hyvä lukuunottamatta finaalia edeltävää pientä sadekuuroa. Sunnuntaina ajettiin yksi lajittelukierros jossa aika parani vielä entisestään ollen 4,562 s. ja loppunopeuden ollessa 255,94 km/h. Ensimmäisessä pudotuslähdössä voitettiin ajalla 4,509 s. Tällöin loppunopeus oli 249,85 km/h. Toinen lajittelulähtö ajeltiin soolona ja konetta säästellen. Finaalilähdön burniksessa auto kuitenkin hajosi (kanki ulos) ja näin toinen sija oli tämän kisan tulos.
01.07.2005 - 03.07.2005
Nitrokisat Alastarossa. Keli oli jälleen erittäin hyvä ja porukkaa oli paljon paikalla. Perjantaina päästiin ajamaan vain yksi lajittelulähtö, jossa oli kuitenkin ongelmia sähköissä (tulpan johto) ja aika painui yli 10 sekunnin. Loppupäivä meni odotellessa radan siivousta.


Lauantaina ollaan ajettu yksi lähtö, jossa kuitenkin auto keuli ja suti yhtäaikaa meinaten samalla kaatua ja mennä päin ratavallia. Onneksi auto ei kuitenkaan osunut mihinkään, mutta moottorin vaihto oli jälleen edessä.

Sunnuntaina päästiin sitten testaamaan yöllä vaihdettua konetta ja ensimmäinen kisalähtö voitettiin ajalla 7,225 s. loppunopeuden ollessa noin 260 km/h. Lähdössä oli kuitenkin ongelmia (toisen hukkaportin letkut ristissä ja ahtopainetta 4 bar lähes koko lähdön mitan). Tämä vaurioitti osittain konetta sen verran, että jo seuraavassa burniksessa yöllä vaihdettuun lohkoon tuli myös pari ikkunaa (kolmospytyn kiertokanki tuli lohkon kyljestä läpi molemmin puolin). Eli kisat oli sitten siinä.


01.07.2005
Kotisivujen ulkoasu uudistettu. Näin vanha ulkoasu toimintoineen siirtyy historiaan.
18.06.2005
Radalle.com tapahtuma Ahvenistolla. MR-2 oli ensimmäistä kertaa testiajossa. Muutaman kierroksen ajamisen ja testaamisen jälkeen tuli konevaurio. Myös Suzuki oli ensimmäistä kertaa radalla ja toimi hienosti. Sää oli mainio ja paikalla oli paljon yleisöä (hienoja autoja ja kauniita naisia). Alla Radalle.comin Sami Partasen ja Romut-Radalle.comin Antti Jalovan ottamia kuvia tapahtumasta. Lisää kuvia tapahtumasta löydät kyseisiltä sivuilta.

21.05.2005 - 22.05.2005

Kauden 2005 avaus Alastarossa. Lauantain sää oli harvinaisen upea ja todellakin suosi kyseistä tapahtumaa ja yleisöä. Perjantaina illalla ja yöllä autosta purettiin turbiini, vetolevy, transbreakki ja öljypumppu sekä jarrupolkimesta tehtiin kytkinpoljin ja jarrukahva asennettiin paikalleen. Mekaanikot tekivät hommia aina kahteen yöllä ja sama meno jatkui heti aikaisesta aamusta. Ensimmäinen lajittelulähtö meni vielä säätöjä ihmetellessä ja laitteita testatessa ja aika painui 8,645 s. loppunopeuden ollessa 242,53 km/h. Toinen lajittelulähtö onnistuikin jo selvästi paremmin. Loppunopeus oli vain 300,43 km/h, mutta aika parantui selvästi ollen 6,830 s. joka on tallin uusi ennätys. Lähdössä tuli kuitenkin koneeseen jotain vikaa ja näin lauantain ajot on ajettu. Loppupäivä menee konetta vaihdellessa.
Kuvia perjantain ja lauantain tapahtumista..


p.s. tällä kertaa terveiset menevät Antin kummipojalle Laurille!


Sunnuntaina sää oli edelleen kaunis, mutta tuulinen. Päivä alkoi vielä yhdellä lajittelukierroksella, mutta auto ei käynnistynyt, koska ei saanut polttoainetta (alumiinihiukkanen polttoainepumpussa). Näin lajittelu jäi väliin. Ensimmäinen kisalähtö epäonnistui ja auto sammui lähtöviivalle. Näin kisat oli tältä osin kisattu.


23.04.2005 - 24.04.2005
Talli esillä tavalliseen tapaan Hot Rod & Rock Show:ssa Tampereella Pirkkahallissa. Paikalla oli paljon kiinnostunutta yleisöä, kauniita autoja ja tyttöjä sekä kaiken näköistä myytävää.
Talvi
Talvi meni uusia suunnitellessa ja töitä tehdessä, mutta Timolla riitti kuitenkin jonkin verran aikaa myös harrastukseensa jääratapyöräilyyn. Myös uutta autoa on rakennettu kiivaasti koko talven ajan endurance ryhmään. Tähän ajotiimiin kuuluvat Timon lisäksi Ismo Penttilä, Jyrki Permanto, Janne Puonti sekä VIP kuskeina Jani Wickholm ja Jukka Järvinen.

<< Takaisin

 

 
English (United Kingdom)Finnish (Suomi)

KISAKALENTERI

elokuu 2018
M T K T P L S
30 31 1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31 1 2
Copyright © TIL-Racing 2013 All rights reserved.